torstai 2. helmikuuta 2012

Jos helvetti on olemassa...

...niin tän jälkeen sekin saattaa tuntua ihan lepposalta paikalta! Täällä on siis semmonen sota menossa...
Mää oon päättänyt vaihtaa perhettä. Koska tässä perheessä tästä ei vaan tuu mitään. En tuu ollenkaan toimeen nuitten lasten kanssa. Nuo vanhemmat on lelliny ne ihan pilalle ja ne ei ikinä tottele mua. Ja mun hermothan ei semmosta kestä. Eilen oli sitten tosi huono päivä, keskiviikot on yleensäkin ollu tosi vaikeita, koska ollaan lasten kanssa koko päivä kotona. Keskiviikkosin ei siis oo koulua. M ja CL pelaa kyllä tennistä mutta siinä mennee vaan 3 tuntia ja loput 7 tuntia meidän pitäs sitten leikkiä. No eilen nämä tappeli, ärsytti mua tahalleen ja ei totellu mua ollenkaan. Sain tarpeekseni ja kun C tuli töistä kotiin ilmotin että lähen pois kun ei tästä tule mitään. Sen on tietenkin tosi vaikea ymmärtää mikä sen lapsilla muka on vikana. Okei, voihan se olla joku muu kestäs paremmin niitten joka päivästä kitinää ja tappelua mutta koska minä en kestä nii minä en myöskään tänne jää. Ja kun oltiin aikammen puhuttu ja ei tuntunu viesti menevän perille, sanoa töksäytyn C:lle että "sun lapset tekee mut hulluksi". Ei selvästikkään ois kannattanu sanoa niin suoraan, koska nyt oon ihan epäsuosiossa ja mulle puhutaan vaan sillon kun on pakko. Esim. tänä aamuna mulle ei kerrottu että mun ei tarvi viiä lapsia kouluun ja iltapäivällä tuli viesti että hae lapset koulusta. Mutta ei mua haittaa ollenkaan, mää en täällä enää montaa päivää oo.
Otin yhteyttä aupairtoimistoon ja sieltä etittiin mulle uus perhe. Se on vaan väliaikais ratkasu, koska ne tarvii aupairin vaa kuukaudeksi. Tuo perhe kuulosti ainakin hyvältä, tosin lapset oli vähän nuorempia.
Nyt mun pitää järjestää uudelleen kielitunnit, koska se uus perhe asuu 200 km päässä täältä. Lisäksi joudun (lue "saan") lopettamaan sen teatterikurssin.
Kunhan tää tilanne rauhottuu ja oon onnellisesti uuessa perheessä, nii kerron lisää tuosta mun väliaikaisperheestä ja siitä miten tää koko härdelli meni. Tsemppiä mulle, sitä tuun tartteen.

Lopuksi vielä sellane biisi jonka sanat (ainaki osittain, mun tilanne ei ehkä oo ihan niin vakava kun tää biisi antaa ymmärtää) sopii kyllä tähän mun tilanteeseen:

Pink - Runaway


"These voices trapped inside my head
  Tell me to run before I'm dead!"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti