Viikonloppu Pariisissa!

Olipas vain mahtava viikonloppu!
Oltiin Catherinen vanhempien luona, ne asuu vähän matkan päässä Pariisista. Täältä oli sinne aika pitkä matka ja perjantai menikin autossa istuen. Lauantaina mentiin sitten Ericin ja Jeannen kanssa käymään Pariisissa ja näin kaikki perusnähtävyydet.
Ensin mentiin katsomaan Notre Damen katedraalia. Se oli mun oma ehotus, koska tein siitä lukiossa tutkielman ja olin innokas näkemään sen, muutenki ku kuvista. Siellä oli just jumalanpalvelus menossa. Se on todella iso, vaikka ei kyllä Pariisin isoin, katedraali ja se tunnelma siellä sisällä oli mahtava, kun 50 ihmistä laulo yhtäaikaa ja joka paikassa oli vaan kynttilöitä. Vähän vaikia kuvailla sitä tunnelmaa mutta ihan kylmiäväreitä tuli siellä. Ja vielä vaikiampi oli ottaa kuvia koska siellä ei saanu käyttää salamaa.
Sieltä me mentiin Louvreen. Tai ei me sinne  sisälle menty. Oisin kyllä halunnu mutta Eric ei ollu kovin innostunut ajatuksesta, siellä on aina jumalattomasti ihmisiä. Meen sinne sitten ens kerralla. Ei voi olla kiinnostumatta siitä paikasta Dan Brownin Kadonneen symbolin luettuaan:P
Louvren jälkeen mentiin kattomaan Eiffel-tornia. Olihan se mahtava. Oli sen verran sumusta ettei ihan kokonaan nähty sitä.
Sen jälkeen kohti Champs-Elyseetä. Muutamat kuvat Riemukaaresta ja kohti juna-asemaa. Meillä meni koko päivä ja illalla kotona olinki ilonen ettei menty sinne Louvreen sisälle, oltas varmaa vieläki siellä.
Oli aika surkia ilma, onneksi ei kuitenkaa satanu vettä. Tässä muutama kuva:

Oma suosikki oli kyllä tuo Notre Dame. Miksei suomessa oo tuommosia hienoja vanhoja katedraaleja?!
Sunnuntai istuttiin sitten taas autossa. Ajettiin mm. Dijonin, jep sen sinappikaupungin, läpi. Tuli nähtyä monia paikkoja ja oon sitä mieltä ettei ole yhtään hassumpi paikka tämä Ranska.

Uus alku!

Ensimmäinen viikonloppu takana uudessa perheessä ja nyt vasta aikaa kirjottaa tänne.
Ensiksi muutama juttu tästä perheestä. Tähän kuuluu siis kaks lasta, Alix joka on 2 vuotias ja Jeanne joka on 6. Nuo vanhemmat on molemmat insinöörejä ja isä, Eric, puhuu hyvää englantia mutta äiti, Catherine, ei sitten ihan niin hyvää. Tällä hetkellä täällä on myös toinen au pair, mutta Lenan on tarkotus lähtä parin viikon sisällä, en muista ihan tarkkaa millon. Nuo lapset on mukavampia kun edellisessä perheessä ja muutenkin tykkään enemmän olla täällä. Toki täällä on huonot puolensanki. Nuo vanhemmat on tiukkoja ja ehkä hitusen ylisuojelevia ja sääntöjä on kamalasti.
Tää kaupinki, Gex, on tosi kaunis ja ihan tässä vuorten vieressä. Me asutaan itseasiassa jollain vuorella. Tää on lähellä Sveitsin rajaa ja nuo vanhemmat onki töissä Genevessä.
Välillä musta tuntuu että olin kai mää hullu ku tuollain vaihoin perhettä ja jouvun alottaa kaiken alusta mutta välillä oon tosi tyytyväinen. Eli melkosta vuoristorataa. Ehkä tää tästä helpottuu kun opin tavoille.
Tää viikonloppu oli kiva. Lauantaina käytiin avaamassa mulle pankkitili ja kohta pitäs luottokortti tulla postissa. Täällä ei voi elää ilman luottokorttia, ei voi edes autoa tankata ilman sitä. Sitten mentiin ruoka ostoksille Catherinen kanssa ja olin ihan ihmeissään kun se pyysi mua valitsee ens viikoksi ruokaa itelle. Vaikka täällä on loma lapsilla, Jeanne käy sellasessa paikassa jossa muutkin lapset viettää vapaa-aikaa ja Alix menee kerhoon. Eli oon yksin (tai no nyt siis vielä Lenan kanssa) kotona ja koska ranskalaisilla on tapana syödä lounas 12-13 aikaan, saan tehä itelle sellasta ruokaa kun haluan. Siinä mun edellisessä perheessä en nimittäin saanu tuommosta etuoikeutta, että valitsisin itelle ruokaa, söin aina jotain mitä jääkaapissa oli. Tänään me sitten mentiin Lausanneen, joka on Sveitsissä, niinkun varmaan kaikki tietää (ite en ainakaa tienny:D). Siellä me käytiin Playmobil näyttelyssä ja italialaisessa ranvintolassa syömässä. Söin elämäni parhaan "lingustine bolognese" annoksen. Taino, elämäni ensimmäisen. :D
Nyt alan kirjottaan viestiä sille mun edellisen perheen äidille, sillä on vieläki osa palkoista maksamatta. Argh.

Jos helvetti on olemassa...

...niin tän jälkeen sekin saattaa tuntua ihan lepposalta paikalta! Täällä on siis semmonen sota menossa...
Mää oon päättänyt vaihtaa perhettä. Koska tässä perheessä tästä ei vaan tuu mitään. En tuu ollenkaan toimeen nuitten lasten kanssa. Nuo vanhemmat on lelliny ne ihan pilalle ja ne ei ikinä tottele mua. Ja mun hermothan ei semmosta kestä. Eilen oli sitten tosi huono päivä, keskiviikot on yleensäkin ollu tosi vaikeita, koska ollaan lasten kanssa koko päivä kotona. Keskiviikkosin ei siis oo koulua. M ja CL pelaa kyllä tennistä mutta siinä mennee vaan 3 tuntia ja loput 7 tuntia meidän pitäs sitten leikkiä. No eilen nämä tappeli, ärsytti mua tahalleen ja ei totellu mua ollenkaan. Sain tarpeekseni ja kun C tuli töistä kotiin ilmotin että lähen pois kun ei tästä tule mitään. Sen on tietenkin tosi vaikea ymmärtää mikä sen lapsilla muka on vikana. Okei, voihan se olla joku muu kestäs paremmin niitten joka päivästä kitinää ja tappelua mutta koska minä en kestä nii minä en myöskään tänne jää. Ja kun oltiin aikammen puhuttu ja ei tuntunu viesti menevän perille, sanoa töksäytyn C:lle että "sun lapset tekee mut hulluksi". Ei selvästikkään ois kannattanu sanoa niin suoraan, koska nyt oon ihan epäsuosiossa ja mulle puhutaan vaan sillon kun on pakko. Esim. tänä aamuna mulle ei kerrottu että mun ei tarvi viiä lapsia kouluun ja iltapäivällä tuli viesti että hae lapset koulusta. Mutta ei mua haittaa ollenkaan, mää en täällä enää montaa päivää oo.
Otin yhteyttä aupairtoimistoon ja sieltä etittiin mulle uus perhe. Se on vaan väliaikais ratkasu, koska ne tarvii aupairin vaa kuukaudeksi. Tuo perhe kuulosti ainakin hyvältä, tosin lapset oli vähän nuorempia.
Nyt mun pitää järjestää uudelleen kielitunnit, koska se uus perhe asuu 200 km päässä täältä. Lisäksi joudun (lue "saan") lopettamaan sen teatterikurssin.
Kunhan tää tilanne rauhottuu ja oon onnellisesti uuessa perheessä, nii kerron lisää tuosta mun väliaikaisperheestä ja siitä miten tää koko härdelli meni. Tsemppiä mulle, sitä tuun tartteen.

Lopuksi vielä sellane biisi jonka sanat (ainaki osittain, mun tilanne ei ehkä oo ihan niin vakava kun tää biisi antaa ymmärtää) sopii kyllä tähän mun tilanteeseen:

Pink - Runaway


"These voices trapped inside my head
  Tell me to run before I'm dead!"